Tanssikurssit

Lavatanssi on suomalainen tapa viihtyä ja harrastaa sosiaalista kanssakäymistä. Lisäksi siitä on muodostunut harrastajilleen hyvä liikuntamuoto. Seuratanssitunneilla opettelemme perinteisiä suomalaisia lavatansseja, kuten valssia, foksia, tangoa, humppaa eri muodoissaan, hidasta valssia, jenkkaa, masurkkaa ja polkkaa. Lavalattareista opetusohjelmaamme kuuluu chacha, bolero/rumba, salsa ja samba sekä Swingtansseja: Fusku, Bugg, Jive, Lindy Hop, Boogie Woogie sekä seuratanssiswingit.



Kurssiohjelmamme suunnitellaan syyskaudelle ja kevätkaudelle erikseen. Syyskauden ohjelma julkaistaan heti kauden alussa ja seuraavan kevään ohjelma loppuvuodesta. Seuratanssitunneillemme voit tulla mihin aikaan vuodesta tahansa. Opetusta tarjoamme perusteet 1. ja 2. , jatko-, ja konkaritason tanssijoille.

Perusteet 1. ja 2.

Aikaisempaa tanssitaitoa ei tarvita. Opetus lähtee kävelystä. Erilaisten harjoitteiden avulla opitaan tanssilajille tyypillinen askellus, jousto ja rytmi. Ensin harjoitellaan yksin ilman musiikkia, sen onnistuessa otetaan mukaan tanssin tärkein elementti eli musiikki. Kursseilla treenataan monipuolisen kotimaisen ja ulkomaisen, eri aikakausien ja esittäjien rytmikkään ja energiaa antavan musiikin tahdissa.

Kun musiikin rytmiin liikkuminen alkaa sujua, otetaan mukaan paritanssin tärkein elementti eli pari; vienti- ja seuraamistaitoja aletaan kartuttaa erilaisten tanssiasentojen ja tanssiotteiden avulla. Tavoitteena on oppia muutama helppo kuvio parin kanssa. Omaa paria ei tarvita, koska tunneilla on toimiva parinvaihto. Samalla tutustutaan uusiin ihmisiin yhdessä harjoitellen.

Jatkotunnit

Opetus on suoraa jatkoa paritanssin perustunneille. Perustuntien asiat kerrataan, joten harvemmin kursseilla kävijät pääsevät helposti vielä mukaan. Tanssissa edetään vaihe vaiheelta välillä yksin, välillä parin kanssa harjoitellen. Vientiä ja seuraamista kehitetään edelleen toimivammaksi. Musiikki-kappaleissa on jo tempon vaihteluita, jotta totutaan tekemään liikkeitä hitaammin tai nopeammin, musiikin nopeuden mukaan. Tavoitteena on antaa lisää työkaluja musiikin tulkintaan ja luovaan tanssiliikuntaan. Pyritään teknisesti hyvään lajityypilliseen askellukseen, tanssiasentoon ja vartalonkäyttöön. Lisätään vähitellen aina lisää kuviomateriaalia ja pidetään hauskaa!

 

Jatko / konkaritason vierailevien opettajien tunneilla ammennamme uusinta uutta opetusta mukavassa tanssillisessa seurassa!

Tervetuloa tanssimaan!

(c) SwengiJengi 2004-2013